Hossan värikalliot
Hossa oli jo muinoin vesireittien solmukohta, mistä reitit ulottuivat lännessä aina Pohjanlahdelle ja idässä Vienanmerelle asti. Ensimmäiset asukkaat asettuivat alueelle jo 10 000 vuotta sitten.
Hossan kansallispuiston alueella sijaitsevan Värikallion maalausten sarja on Suomen suurimpia esihistoriallisia kalliomaalauksia. Somerjärvestä nousevan kiviseinämän kuvat on maalattu kivikaudella, noin 3500 – 4500 vuotta sitten.
Hossan kansallispuistossa tallataan samoja polkuja ja melotaan samoilla vesillä kuin alueen ensimmäiset asukkaatkin. Nykypäivän Hossa tarjoaa myös majoitus-, opas- ja ohjelmapalveluja laidasta laitaan, mutta menneisyyden mystiikka on yhä läsnä kaikkialla ympärillä.
Värikallioon voi tutustua ympäri vuoden. Kesällä maalauksille pääsee polkua pitkin ja talvella kalliolle johtaa erämaareitti, myös moottorikelkkareitti sivuaa aluetta. Kohteeseen tutustuminen on maksutonta. Miten ihmeessä maalaukset on aikanaan tehty, mitä ne tarkoittavat ja millaista maalaajien elämä lienekään ollut? Tule, pysähdy, tutustu ja ihmettele!
Jaa sivu eteenpäin
Kainuun Maakuntajuhla
Kainuun maakuntajuhlaa vietetään vuosittain elokuussa, Kainuun maakuntakukan Kanervan päivänä. Tämä kaikille kainuulaisille tarkoitettu yhteinen juhla kiertää vuorovuosin kaikissa Kainuun kunnissa.
Lue maakuntajuhlasta ›
Ristijärven asukastarinoita
Ristijärven kunnan sivuilla on juttupalsta, jossa asukkaat kertovat elämänmenostaan.
Tutustu Ristijärven juttupalstaan ›
Kainuun kirjamessut
Kainuun kirjamessuja järjestetään vuoroin Kainuun eri kunnissa.
Kainuun kirjamessut ›
Lost in Kainuu Adventure Race
Eri puolilla Kainuuta vuorotellen järjestettävä Lost In Kainuu Adventure Race kerää vuosittain 500-700 seikkailijaa kisaamaan ja kokemaan tämän äärimmäinen fyysisen ja henkisen kestävyyden tulikokeen.
Lost in Kainuu Adventure Race ›
Kuhmon Kamarimusiikki
Huipputason kamarimusiikkiesityksistä pääsee nauttimaan heinäkuussa Kuhmossa.
Kuhmon kamarimusiikki ›
Linnanvirta
Puistofestari Linnanvirrassa Kajaanin rauniolinna rantapuistoineen herää arvaamattomaan eloon!
Lue Linnanvirta-puistojuhlasta ›
Lankafest
Piskuisella Puolangalla rokataan vuosittain heinäkuun alussa!
Lue Lankafestistä ›
Raatteen marssi ja maraton talvisodan maisemissa
Raatteen marssi toukokuussa ja Raatteen maraton elokuussa järjestetään talvisodan historiallisilla tapahtumapaikoilla. Sopivia osallistumisvaihtoehtoja löytyy koko perheelle.
Lue Raatteen marssista ja maratonista ›
Golfaa Kainuussa
Golfia pelataan Kainuussa kolmessa paikassa:
Vuokatin Katinkulta Golfin, Kajaani Golfin ja Paltamo Golfin kentillä.
Katso Kainuun Golfkentät ›
Oulujärvi – Kainuun meri
Upota varpaat Ärjänsaaren huikaisevaan hiekkarantaan, matkusta höyrylaivan kyydissä, testaa Suomen parhaimmaksi kehuttu Paltamon golf tai yövy linnunpönttömajoissa Jättiläisenmaassa ja ihastele maisemaa kuin runoilija Eino Leino.
Tutustu Oulujärveen ›
Pessimistiset puolankalaiset
Puolangan pessimistit järjestävät pessimismipäivät joka vuosi 1.1.–31.12. Van mitäpä se hyvejää? Itse asiassa paljonkin, sillä eivät ne puolankalaiset onnistu edes olemaan huonoja, vaikka kuinka yrittävät. Kainuulaista kurjuutta tullaan todistamaan ympäri Suomen, ja kansainvälistäkin näkyvyyttä Puolanka on saanut.
Lue lisää ›
Eino Leino runovideot
Eino Leinon syntymäpäivän, runon ja suven päivän, kunniaksi on julkaistu kolmena vuotena runovideo. Vapaa mies ilmestyi 6.7.2020. Seuraavana vuonna julkaistiin Runoja juhannusväelle -video ja uusimpana Tähtitarha 1912.
Videot ovat luoneet yhdessä ohjaaja Henri Karjalainen ja näyttelijä Sami Sainio, joka esiintyy Leinona.
Katso Eino Leino runovideot ›
