Hossan värikalliot
Hossa oli jo muinoin vesireittien solmukohta, mistä reitit ulottuivat lännessä aina Pohjanlahdelle ja idässä Vienanmerelle asti. Ensimmäiset asukkaat asettuivat alueelle jo 10 000 vuotta sitten.
Hossan kansallispuiston alueella sijaitsevan Värikallion maalausten sarja on Suomen suurimpia esihistoriallisia kalliomaalauksia. Somerjärvestä nousevan kiviseinämän kuvat on maalattu kivikaudella, noin 3500 – 4500 vuotta sitten.
Hossan kansallispuistossa tallataan samoja polkuja ja melotaan samoilla vesillä kuin alueen ensimmäiset asukkaatkin. Nykypäivän Hossa tarjoaa myös majoitus-, opas- ja ohjelmapalveluja laidasta laitaan, mutta menneisyyden mystiikka on yhä läsnä kaikkialla ympärillä.
Värikallioon voi tutustua ympäri vuoden. Kesällä maalauksille pääsee polkua pitkin ja talvella kalliolle johtaa erämaareitti, myös moottorikelkkareitti sivuaa aluetta. Kohteeseen tutustuminen on maksutonta. Miten ihmeessä maalaukset on aikanaan tehty, mitä ne tarkoittavat ja millaista maalaajien elämä lienekään ollut? Tule, pysähdy, tutustu ja ihmettele!
Jaa sivu eteenpäin
Hiukan pesäpalloa
Pesäpallo-ottelu Hiukan stadionilla kuuluu Kainuun kesään.
Pesäpallosta tietoja täällä ›
Kuhmon Kamarimusiikki
Huipputason kamarimusiikkiesityksistä pääsee nauttimaan heinäkuussa Kuhmossa.
Kuhmon kamarimusiikki ›
Pakko Sanoa!
Suomussalmella järjestettävä Pakko sanoa! -festivaali tarjoaa kainuulaiselle yleisölle monipuolisen ja taiteellisesti mielenkiintoisen ohjelmiston ja yhteisöllisen kohtaamisen, jossa nähdään kattava otos monologiteatterin, yksin esitettävän teoksen, voimasta ja sanomisen pakosta.
Lue lisää ›
Kirjailijoiden Kainuu
Isa Asp, Elias Lönnrot, Eino Leino, Ilmari Kianto ja Veikko Huovinen – Kainuu on kirjailijoiden maakunta, ja tässä ei ole nykykirjailijoita edes vielä mainittu! Tutustu Kainuun kynänikkareiden maisemiin ja tuotantoon ja vapaudu kulttuurin ja historian parissa!
Tutustu kirjallisuusmatkailuun ›
Linda kotiutui Kajaaniin
Saksalainen Linda kotiutui Kajaaniin muutaman mutkan kautta.
Lindan tarina ›
Ärjän taidefestivaali
Ärjän taidefestivaali tarjoaa ekologisia teemoja ja esittävää taidetta Oulujärven Ärjän saaressa joka toinen vuosi.
Lue Ärjän taidefestivaalista ›
Kajaani Fest
Korkealuokkainen musiikkifestivaali täynnä tähtiesiintyjiä Kajaanissa, Kajaani-hallin ympäristössä.
Lue Kajaani Fest -tapahtumasta ›
Suopotkupallon MM-kisat
Suopotkupallon MM-kisat pelataan Hyrynsalmen Vuorisuolla.
Lue lisää Suopotkupallosta ›
Raatteen maraton ja marssi talvisodan maisemissa
Raatteen maraton ja Raatteen marssi järjestetään talvisodan historiallisilla tapahtumapaikoilla. Sopivia osallistumisvaihtoehtoja löytyy koko perheelle.
Lue Raatteen marssista ›
Kainuun rastiviikko
Kainuun rastiviikko tarjoaa monipuolista suunnistustarjontaa sekä lomaelämyksiä suunnistajille ja yleisölle
Löydä Kainuun Rastiviikko ›
Linnanvirta
Puistofestari Linnanvirrassa Kajaanin rauniolinna rantapuistoineen herää arvaamattomaan eloon!
Lue Linnanvirta-puistojuhlasta ›
Petojen elämää Kainuussa
Suomessa ihmisellä ja petoeläimillä on ollut vuosituhantinen yhteinen historia. Jumalallisista eläimistä tuli lopulta vihattuja ja vainottuja. Luonnonsuojelun ansiosta petokannat ovat kasvaneet sukupuuton partaalta elinvoimaisemmiksi sataan vuoteen.
Kainuussa petojenkatselu on nykyisin suosittu matkailuaktiviteetti.
Petojen elämää ›
