Tervanpolttajien maakunta
Terva oli aikanaan tärkeä tuote ja se on tärkeä osa myös Kainuun historiaa. Kuhmosta Ouluun soudettavan tervalastin pahimmat esteet olivat Kajaaninjoen vuolasvirtaiset Koivu- ja Ämmäkoski. Tervakanava valmistui keisari Aleksanteri I:n luvalla vuonna 1847 ja vuosisadan alussa kanavan kautta kulki n. 6000 – 24 000 tervatynnyriä vuodessa. Rautateiden valmistuttua kanavan käyttö hiipui ja sulut suljettiin liikenteeltä 1.1.1915.
Sukella tervanpolton historiaan ja nykypäivään Kainuussa. Täällä pääset seurailemaan vanhaa tervan kuljetusreittiä, osallistumaan erilaisiin tervanpolton historian ympärille syntyneisiin tapahtumiin ja kokeilemaan uudenlaisia tervatuotteita.
Kajaaninjoen Tervakanavan soutunäytökset ovat kuuluneet Kajaanin kesätapahtumiin vuodesta 1984. Musiikin ja mukavan verkkaisesti etenevän tervasoutunäytöksen lomassa kerrotaan tervakanavan ja tervansoudun historiasta.
Jaa sivu eteenpäin
Juustoleipämessut
Juustoleipä on tärkeä osa kainuulaista ruokaperinnettä. Ristijärvellä järjestetään vuosittain juustoleipämessut samaan aikaan Ristijärvi Soi -tapahtuman kanssa. Juustoleipämessuilla pääsee nauttimaan paitsi tästä paikallisherkusta, myös monenlaisesta kulttuuriohjelmasta.
Lue Juustoleipämessuista ›
Raatteen tie
Talvisodasta tunnettu Raatteen tie on matkailukohteena elämyksellinen ja täynnä tarinoita. Raatteessa voit esimerkiksi vierailla talvisotamuseo Raatteen portissa, hiljentyä Talvisodan Monumentin äärellä tai tutustua talvisodan taistelualueisiin polkuverkostolla. Alueelta löytyy myös majoitus- ja ravitsemuspalveluita.
Tutustu Raatteeseen ›
Kajaani Fest
Korkealuokkainen musiikkifestivaali täynnä tähtiesiintyjiä Kajaanissa, Kajaani-hallin ympäristössä.
Lue Kajaani Fest -tapahtumasta ›
Ristijärven asukastarinoita
Ristijärven kunnan sivuilla on juttupalsta, jossa asukkaat kertovat elämänmenostaan.
Tutustu Ristijärven juttupalstaan ›
Ristijärvi Soi
Ristijärven kunnan pääkulttuuritapahtuma on Ristijärvi Soi, joka järjestetään elokuun alussa.
Lue lisää Ristijärvi Soi -tapahtumasta ›
Kainuun kirjamessut
Kainuun kirjamessuja järjestetään vuoroin Kainuun eri kunnissa.
Kainuun kirjamessut ›
Kainuun rastiviikko
Kainuun rastiviikko tarjoaa monipuolista suunnistustarjontaa sekä lomaelämyksiä suunnistajille ja yleisölle
Löydä Kainuun Rastiviikko ›
Barokki Soi
Barokki Soi on Kajaanissa järjestettävä musiikkifestivaali, jossa esitetään barokkiajan musiikkia.
Lue lisää ›
Muuttotarinoita RekryKainuusta
RekryKainuu-hanke haastatteli muutamia Kainuuseen muuttaneita. Mikä toi Barcelonasta Sotkamoon, Joensuusta Kajaaniin tai Helsingistä Hyrynsalmelle?
Lue Kainuuseen muuttaneiden tarinoita ›
Oulujärvi – Kainuun meri
Upota varpaat Ärjänsaaren huikaisevaan hiekkarantaan, matkusta höyrylaivan kyydissä, testaa Suomen parhaimmaksi kehuttu Paltamon golf tai yövy linnunpönttömajoissa Jättiläisenmaassa ja ihastele maisemaa kuin runoilija Eino Leino.
Tutustu Oulujärveen ›
Lankafest
Piskuisella Puolangalla rokataan vuosittain heinäkuun alussa!
Lue Lankafestistä ›
Kuhmon Kamarimusiikki
Huipputason kamarimusiikkiesityksistä pääsee nauttimaan heinäkuussa Kuhmossa.
Kuhmon kamarimusiikki ›
