Perhemyönteisyys on noussut entistä keskeisemmäksi arvoksi suomalaisessa työelämässä – niin työntekijöiden hyvinvoinnin kuin organisaatioiden vetovoimankin kannalta. Perhemyönteinen työpaikka ei tarkoita vain joustavia työaikoja tai etätyömahdollisuuksia, vaan kokonaisvaltaista työyhteisökulttuuria, jossa työntekijöiden erilaiset elämäntilanteet otetaan huomioon arjessa, johtamisessa ja asenteissa. Kainuussa ajattelemme, että kyse on myös elinvoimaisen maakunnan rakentamisesta. Kun työelämä joustaa elämän mukana, yhä useampi voi kuvitella jäävänsä tai muuttavansa Kainuuseen.

Uutisnostoja perhemyönteisestä Kainuusta

Perhemyönteisyyttä tukevat käytännöt palvelutarjottimella

Kajaanin ammattikorkeakoulun Työn ja perheen Kainuu -hankkeen päätoimenpiteitä on ollut digitaalisen palvelutarjottimen kehittäminen yritysten ja organisaatioiden hyödynnettäväksi. Palvelutarjottimeen on koottu perhemyönteisiä käytäntöjä ja testattuja toimintamalleja, joita yritykset voivat vapaasti hyödyntää ja soveltaa oman työyhteisönsä tarpeisiin. Kaikkien käytäntöjen ei tarvitse sopia jokaiseen organisaatioon – tarjottimen tarkoituksena on ennen kaikkea tarjota ideoita ja inspiraatiota omanlaisten, arjen todellisuutta tukevien perhemyönteisten ratkaisujen kehittämiseksi. Klikkaa itsesi oheisesta kuvasta palvelutarjottimeen!

Perhemyönteinen työpaikka -palkinto

Kajanin ammattikorkeakoulun Työn ja perheen Kainuu -hankkeen (2024-2026) tavoitteena on tukea kainuulaisia yrityksiä profiloitumaan perhemyönteisiksi työpaikoiksi, joissa työn ja perhearjen yhteensovittaminen on mahdollista. Yli 20 kainuulaista työnantajaa on jo sitoutunut tarkastelemaan ja kehittämään perhemyönteisiä käytäntöjään hankkeen tuella.

Kainuun vuosittaisessa maakuntajuhlassa, joka vuonna 2025 järjestettiin 10.8. Sotkamossa, jaetiin ensimmäistä kertaa Perhemyönteinen työpaikka -palkinto. Se myönnettiin kainuulaiselle työpaikalle, joka on osoittanut erityistä sitoutumista perhemyönteisyyden kehittämiseen ja edistämiseen. Tunnustuksen tavoitteena on lisätä tietoisuutta perhemyönteisyyden merkityksestä ja kannustaa kainuulaisia työpaikkoja kehittämään toimintatapojaan edelleen. Samalla nostetaan esiin alueen yrityksiä ja organisaatioita, jotka näyttävät esimerkkiä koko Suomelle.

Järjestyksessään ensimmäisen palkinnon sai Kainuun prikaati. Voit lukea lisää palkitun organisaation kommentteja Työn ja perheen Kainuu -hankkeen tiedotteesta tai Kainuun prikaatin tiedotteesta.

Ehdokkaat palkinnon saajiksi 2025

  • Attendo Kajaanin Helmi

    Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Attendo Kajaanin Helmi on ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö. Asumispaikkoja on 42 ja työntekijöitä noin 30. Meillä perhemyönteisyys näkyy arvoina ja asenteina, joilla kunnioitetaan työntekijän perhe-elämää.  Otamme huomioon työtekijän toiveet  mm työvuorosuunnittelussa sekä joustavuutena työajoissa.

  • Attendo Marian kartano

    Attendo Marian Kartano on Kajaanissa toimiva, ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö. Meillä on 52 asukaspaikkaa. Meillä työskentelee lähihoitajia, sairaanhoitajia, hoiva-avustajia sekä avustavaa henkilöstöä (hoitoapulaisia, siistijä). Perhemyönteisyys näkyy yrityksessämme siten, että hoitovapaan ja osittaisen hoitovapaan pitäminen on sujuvaa. Lisäksi olemme räätälöineet työaikoja siten, että lasten hoito on sujuvaa ja esimerkiksi koulun aloittaminen on sujuvaa. Esimerkiksi joka toinen viikko tekee aamuvuoroa.

  • Critical Force

    Critical Force on kajaanilainen mobiilipeleihin erikoistunut peliyritys, joka yhdistää luovuuden ja teknologian viihdyttävien pelien kehittämiseen. Yrityskulttuurimme perustuu vahvasti perhemyönteisyyteen, joka tarkoittaa meille työaikojen joustavuutta, työn ja perhe-elämän tasapainon tukemista sekä työntekijöidemme yksilöllisten elämäntilanteiden arvostamista. Avaimemme menestykseen on tiimimme hyvinvointi, jossa keskeisessä asemassa on työntekijöidemme arjen ymmärtäminen.

  • CSC – Tieteen tietotekniikan keskus

    CSC on voittoa tavoittelematon erityistehtäväyhtiö, jonka omistavat Suomen valtio ja suomalaiset korkeakoulut. Rakennamme datanhallinnan, tieteellisen laskennan ja koulutuksen digitaalisia ratkaisuja, joiden avulla tutkijat, oppijat ja yritykset voivat ymmärtää maailmaa. Tuemme koko yhteiskunnan digitalisaatiota ja edistämme osaltamme vihreää siirtymää yhdessä asiakkaidemme, omistajiemme ja kumppaniemme kanssa. Haluamme olla mukana rakentamassa työelämää, joka tukee työn ja perheen yhteensovittamista, ja meillä suhtaudutaan hyvin myönteisesti erilaisiin perhevapaisiin. Myös osa-aikaisen työn tekeminen pyritään mahdollistamaan erilaisissa joustoa vaativissa tilanteissa. Lisäksi työaikajoustomme ja etätyökäytäntömme mahdollistavat työn ja perheen yhteensovittamista arjen tasolla.

  • Hyrynsalmen kunta

    Hyrynsalmen kunta työllistää noin 70 henkilöä ja on Kainuun hyvinvointialueen kanssa kunnan suurin työnantaja. Motivoitunut ja osaava henkilöstö on kuntaorganisaatiomme tärkein voimavara, rento ja idearikas työyhteisö jokaisen työpäivän perusta. Työssä jaksamista tuetaan mm. ePassilla ja järjestämällä virkistyspäiviä. Työpaikallamme on aidosti perheystävällinen ilmapiiri, joka näkyy esimerkiksi perhe-elämän ja työn tasapainon tukemisena joustavalla työajalla, etätyömahdollisuudella sekä mahdollisuudella vaikuttaa lomien ajankohtiin. Perhemyönteisyys ei kuitenkaan jää vain työpaikalle, vaan näkyy laajasti myös kunnan järjestämissä palveluissa ja arjen tukitoimissa. Perheiden turvallisuuden tunnetta lisää mm. maksuton varhaiskasvatus, jossa on pienet ryhmät sekä tutut hoitajat. Lisäksi kunta tarjoaa vauvarahaa, lasten kotihoidontuen kuntalisää, maksuttomia tapahtumia lapsiperheille, ilmaisia liikuntasalivuoroja sekä kerhotoimintaa.

  • Kainuun Liikunta ry

    Olemme liikunnan aluejärjestö, jonka tehtävänä on edistää liikunnan ja urheilun elinvoimaisuutta koko Kainuussa. Toimimme laajassa yhteistyössä kuntien, urheiluseurojen ja muiden liikuntaa edistävien toimijoiden kanssa. Perheystävällisyys on keskeinen osa toimintaamme ja työpaikkakulttuuriamme. Edistämme työssä jaksamista mm. joustavien työaikajärjestelyjen osalta. Uskomme, että perheystävällinen työyhteisö lisää työntekijöidemme hyvinvointia ja sitoutumista, ja olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota työympäristön, jossa perheystävällisyys on keskeinen osa arkea.

  • Kainuun Opisto

    Kainuun Opisto on Paltamossa sijaitseva pieni, mutta sydämeltään suuri kansanopisto. Meillä noin 20 hengen työyhteisö on kuin perhe, jossa jokaisen arkea ja perhettä arvostetaan. Perhemyönteisyys näkyy arjen pienissä teoissa, joustoissa ja aidossa välittämisessä; työaikoja, etä- ja vapaapäiviä sovitellaan elämäntilanteiden mukaan. Opiston ovet ovat avoinna myös työntekijöiden läheisille. Lasten iloksi keittiöstä löytyy aina pieni herkku — ja aikuisille lämminhenkinen työyhteisö, jossa on hyvä olla. Kainuun Opisto on työpaikka, jossa elämä mahtuu mukaan!

  • Kainuun Osuuspankki

    OP Kainuu on omistaja-asiakkaidensa omistama pankki. Pankin toiminnassa korostuu voimakkaasti paikallisuus, vastuullisuus ja ihmisläheisyys. OP Kainuun tehtävänä on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Asiakaslupauksemme mukaisesti olemme asiakkaitamme varten.

  • VOITTAJA 2025: Kainuun Prikaati

    Kainuun prikaati toimii neljän maakunnan alueella ja työllistää Kainuussa n. 500 henkilöä. Kainuun prikaati tukee erilaisin mahdollisuuksin työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Ratkaisuja ovat muun muassa liukuva työaika, etätyö tai hajatyö töiden mahdollistaessa. Lisäksi Kainuun prikaati mahdollistaa toimintakyvyn ylläpidon erinomaisin puittein sekä henkilöstöllä on käytössä mahdollisuus viikoittain liikkumiseen työajalla.  Tilat ovat henkilökunnan ja heidän perheidensä käytössä tilojen ollessa auki sekä tilojen ollessa vapaana. Asevelvollisten kouluttaminen ja tähän liittyvät varaukset ovat ensisijaisia.

    Kainuun prikaatissa jaksamista ja palautumista seurataan vuosittaisella työpistekohtaisella työilmapiirikyselyllä, jonka tulosten perusteella kehitetään toimintaan. Työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyen järjestetään vuosittain muutamia koko perheen tapahtumia varuskunnassa (mm. joulujuhla, uuden vuoden tapahtuma).

    Kainuun prikaati pyrkii kannustamaan esimiestehtävissä olevia huomioimaan kaikkien henkilöiden yksilölliset elämäntilanteet, jotta työntekijät voivat paremmin tasapainottaa työn, vapaa-ajan ja perhe-elämän heille asettamia vaatimuksia. Perhemyönteinen työelämä ei koske vain pienten lasten vanhempia, sillä kaikilla meistä on elämää myös töiden ulkopuolella, ja jokainen elämäntilanne ansaitsee yksilöllisen huomion.

  • Kajaanin kaupunki

    Kajaanin kaupunki on monialainen työnantaja, joka arvostaa työn ja perhe-elämän tasapainoa. Meillä perhemyönteisyys näkyy arjessa joustavina työaikaratkaisuina, etätyömahdollisuuksina sekä kannustavana ilmapiirinä, jossa työntekijöiden yksilölliset elämäntilanteet huomioidaan. Tarjoamme esimerkiksi mahdollisuuden osa-aikatyöhön ja liukuvaan työaikaan sekä tuemme perhevapaiden joustavaa käyttöä.  Perheiden monimuotoisuus nähdään vahvuutena, ja haluamme kehittää jatkuvasti käytäntöjämme entistä perheystävällisemmiksi.

  • Loiste yhtiöt

    Loiste on suomalainen energiayhtiö yli sadan vuoden kokemuksella. Juuremme ovat vahvasti Kainuussa. Vastaamme alueen sähköverkkoliiketoiminnasta sekä kaukolämmön tuotannosta ja jakelusta. Loisteella on myös omaa sähköntuotantoa ja toimimme aktiivisesti sähkömarkkinoilla.​

    Työn ja perhe-elämän tasapainon huomiointi ja mahdollistaminen on mielestämme tosi tärkeä osa vastuullisuuttamme työnantajana. Kun arjessa riittää tilaa ja voimavaroja työn lisäksi myös kotiin, se totta kai heijastuu hyvinvointiin ja tuottaa positiivisen lopputuloksen kaikille osapuolille – niin työntekijöille, asiakkaillemme kuin myös yrityksellemme ja yhteistyökumppaneille. Teemme  kovasti työtä sen eteen, että olisimme työntekijöillemme paras mahdollinen työpaikka, jossa jokainen voi kehittyä ja tuntea työnsä merkitykselliseksi. Henkilöstön hyvinvointi on yksi toimintamme kulmakivistä ja tärkeimmistä arvoista. Panostamme siihen muun muassa tarjoamalla joustavia työjärjestelyjä, tukemalla työssä jaksamista ja luomalla avoimen ja kannustavan työyhteisön.

  • LähiTapiola

    LähiTapiola Kainuu-Koillismaa, kuten muutkin LähiTapiola-ryhmän yhtiöt, ovat tunnettuja perhemyönteisyydestään. Tämä tarkoittaa, että LähiTapiola Kainuu-Koillismaa pyrkii tukemaan työntekijöidensä ja heidän perheidensä hyvinvointia monin eri tavoin. Perhemyönteisyyteen sisältyy mm. joustavat työajat, etätyömahdollisuudet, perhevapaiden tukeminen sekä erilaiset hyvinvointipalvelut ja -edut. Tällaiset käytännöt auttavat työntekijöitä tasapainottamaan työn ja perhe-elämän vaatimukset.

  • Mainiokoti Linnantaus

    Mainiokoti Linnantaus sijaitsee Kajaanin keskustan kupeessa, Teppanassa. Tarjoamme kodissamme yksilöllistä hoivaa ja pitkäaikaista ympärivuorokautista palveluasumista ikääntyville asiakkaille.

  • NordLab Kainuu

    NordLab tarjoaa laadukkaita ja luotettavia näytteenotto- ja laboratoriopalveluita Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla, Lapissa, Länsi-Pohjan alueella ja Pohjois-Pohjanmaalla. Työn ja perheen Kainuu -hankkeessa toteutetun kyselyn mukaan NordLab Kainuu on vahvasti perhemyönteinen työpaikka: erilaiset elämäntilanteet otetaan hyvin huomioon. Työpaikan ilmapiiri on avoin, ja työntekijät kokevat tulevansa kuulluiksi. Esimerkiksi osa-aikatyöhön ja lasten pakollisiin menoihin liittyviin poissaoloihin suhtaudutaan myönteisesti. Perhemyönteisyys on meille arvo, jota vaalimme osana kestävää ja inhimillistä työelämää. Uskomme, että työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen edistää työntekijöidemme hyvinvointia ja sitoutumista. Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota työympäristön, jossa perheystävällisyys on keskeinen osa arkea.

  • Osuuskauppa Maakunta

    Osuuskauppa Maakunnan n. 500 työntekijästä yli 80 % on naisia, perheisiin liittyvät asiat ovat meille jokapäiväistä arkea. Meillä tiedetään, että erilaisiin elämäntilanteisiin ja muutoksiin kotioloissa tarvitaan joustavuutta työpaikalla. Työ- ja perhe-elämää sovitetaan yhteen mm. perhevapaiden ja erilaisten työvuorojoustojen avulla. Perheen määritelmä on laaja, eivätkä perhemyönteiset käytännöt kosketa ainoastaan lapsiperheitä. Henkilöstölle toteutetun kyselyn mukaan merkittävimmiksi eduiksi nousivat mahdollisuus vuorojen vaihtamiseen, työntekijöiden kuunteleminen ja tarvittaessa työvuoron keventäminen.

    Olemme mukana kainuulaisten lasten ja nuorten harrastuksissa mm. tukemalla vuosittain n. 200 eri yhteisöä ja seuraa. Järjestämme lapsille suunnattuja urheilutapahtumia kaksi kertaa vuodessa. Mukana on jopa 500 lasta tukijoukkoineen, kannustajia on paikalla useassa sukupolvessa. S-ryhmän henkilöstöedut ovat voimassa myös perhevapailla ja ostoedut koskevat koko perhettä.

  • Paltamon kunta

    Työnantajana Paltamon kunnassa perhemyönteisyys näkyy kunnan arvoissa, joissa nostetaan esille hyvinvoivan työyhteisön merkitys. Käytännön tasolla perhemyönteisyyttä toteutetaan esimerkiksi joustossa työaikojen, työvuorosuunnitteluiden, etätyömahdollisuuksien ja perhevapaiden suhteen.

  • Sartorius Oy

    Sartorius Kajaanin tehdas on sitoutunut olemaan perhemyönteinen työpaikka, joka tukee työntekijöitään työn ja perheen tasapainottamisessa. Osallistumalla aktiivisesti ”Työn ja perheen Kainuu” -hankkeeseen pyrimme vahvistamaan Kainuun alueen vetovoimaa ja helpottamaan perheellisten työntekijöiden arkea. Viimeisin henkilöstökyselymme korostaa joustavien työaikojen ja etätyömahdollisuuksien merkitystä, jotka ovat keskeisiä perhe-elämän tukemisessa. Johtamistamme kiitetään sen ennakoivasta lähestymistavasta työn ja perheen tasapainottamisessa. Työyhteisömme perheiden monimuotoisuus nähdään tärkeänä vahvuutena. Olemme sitoutuneet kehittämään näitä alueita entisestään. Tavoitteenamme on luoda työympäristö, jossa jokainen työntekijä tuntee olevansa tuettu ja arvostettu, riippumatta perhetilanteestaan. Sartorius Kajaanin tehdas on ylpeä perhemyönteisestä kulttuuristaan ja pyrkii jatkuvasti parantamaan käytäntöjään tarjotakseen erinomaisen työpaikan kaikille työntekijöilleen.

  • Škoda Transtech Oy

    Škoda Transtech Oy on osa Škoda Groupia. Olemme alan johtava valmistaja, joka keskittyy vaativiin olosuhteisiin suunniteltujen raidekalustojen valmistukseen ja huoltoon. Lisäksi olemme merkittävä toimija vaativien konepajatuotteiden sopimusvalmistuksessa. Henkilöstöä meillä on tällä hetkellä reilu 800 ja toimipisteemme sijaitsevat Oulussa, Kajaanissa, Tampereella, Helsingissä ja Tukholmassa.  Yrityksemme on sitoutunut perhemyönteiseen toimintakulttuuriin, jossa työn ja vapaa-ajan tasapaino on keskiössä. Olemme sopineet hybridityökäytännöistä, jotka mahdollistavat tehokkaan työnteon joustavasti eri ympäristöissä. Tarjoamme työntekijöillemme joustavia työaikajärjestelyjä, jotta arjen yhteensovittaminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Tuemme molempia vanhempia perhevapaiden hyödyntämisessä ja edistämme tasapuolista vastuunjakoa perhevelvoitteista. Kansainvälisiä työntekijöitämme varten kannustamme perheiden yhdistämistä ja teemme yhteistyötä kumppaniverkostomme kanssa myös puolisoiden työllistymismahdollisuuksien edistämiseksi.

  • Suomussalmen kunta

    Meillä työntekijöiden on mahdollista hyödyntää liukuvia työaikoja ja etätyöskentelyä tehtävien salliessa – näin arki perheen kanssa sujuu joustavammin. Tuemme perhevapaiden käyttöä joustavasti ja kannustamme molempia vanhempia hyödyntämään mahdollisuuksia. Meillä vanhempainvapaalta palaaminen järjestetään suunnitelmallisesti ja työntekijää tukien. Meillä pakottavasta perhesyystä yllättävässä tilanteessa voi saada ensimmäisen poissaolopäivän palkallisena. Tarjoamme mahdollisuuden osa-aikatyöhön esimerkiksi pienten lasten vanhemmille tai omaishoitotilanteessa oleville – elämäntilanteet vaihtelevat, ja me joustamme mukana. Kunta tarjoaa laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut ja kouluverkoston. Perheystävällinen elinympäristö tukee työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista koko perheelle. Tarjoamme muuttajapalveluita uusille työntekijöille ja heidän perheilleen: apua asunnon hankinnassa, palveluohjausta sekä koulutus- ja päivähoitopaikkojen järjestämistä. Hyvinvointiohjelmamme tukee koko henkilöstöä mm. liikunta- ja kulttuurieduilla sekä työterveyshuollolla, jossa työntekijät saavat käydä työaikana – näin vapaa-aikaa jää perheelle ja hyvinvoinnista huolehtimiselle. Panostamme avoimeen ilmapiiriin, jossa työntekijän perhetilanne otetaan huomioon arjen suunnittelussa. Meillä on lupa puhua elämästä työn ulkopuolellakin. Käytössämme on uusi työurajohtamisen käsikirja, josta löytyy menettelymalleja ja vinkkejä erilaisiin elämäntilanteisiin. Työurakeskustelun mallin avulla työntekijä voi helposti ottaa puheeksi esimerkiksi muuttuneen elämäntilateen ja siihen liittyvät tarpeet.

  • Terrafame Oy

    Olemme Terrafame, vastuullinen akkukemikaalien valmistaja, joka toimii Sotkamossa, Kainuussa. Tuotantoketjumme kattaa koko prosessin kaivoksesta akkukemikaaleihin yhdellä teollisuusalueella, mikä mahdollistaa läpinäkyvän, tehokkaan ja vastuullisen toiminnan. Työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeää. Meillä töitä tehdään erilaisissa työvuoromalleissa, jotka kukin eri tavoin mahdollistavat työn ja muun elämän yhteensovittamista: Vuorotyössä on pitkät vapaat. Päivätyössä on erilaisia liukuma- ja joustavan työajan järjestelyjä. Meillä on työtehtävästä riippuen mahdollisuus tehdä etä- ja hybriditöitä. Uskomme, että työntekijöiden hyvinvointiin panostaminen edistää sitoutumista ja työtyytyväisyyttä ja haluamme, että jokainen voi kehittyä ja edetä urallaan. Järjestämme perhepäiviä ja vapaa-ajan tapahtumia -kuten perinteinen TerraOnki- joihin ovat tervetulleita henkilöstön perheet ja läheiset. Edistämme perheiden turvallisuutta mm. kouluttamalla koko henkilöstömme ensiaputaitoihin. Perhemyönteisyys on meille arvovalinta, koska elämä ei tapahdu työn ulkopuolella vaan sen rinnalla. Me olemme mukana henkilöstömme elämän iloissa sekä suruissa lahjoin ja muunlaisin muistamisin.

  • Terveystalo Kajaani

    Työskentelemme yhteisen ja merkityksellisen päämäärän eteen: rakennamme tulevaisuuden sujuvaa, välittävää ja vaikuttavaa terveydenhuoltoa. Meille jokainen työntekijä on tärkeimmän tekijä – oman alansa osaaja, joka on arvostettu osa lämminhenkistä työyhteisöämme. Meillä työarki on sujuvaa ja inhimillistä. Välitämme aidosti toinen toisistamme, tuemme toisiamme ja luotamme siihen, että jokainen saa onnistua omassa työssään. Meillä arvostetaan hyvää lähijohtamista, avointa vuorovaikutusta ja esihenkilötyötä, joka tukee työn ja muun elämän yhteensovittamista. Töissä meille on tärkeää saada tehdä laadukasta ja vaikuttavaa hoitotyötä, kehittyä omassa ammatissamme ja kuulua osaavaan yhteisöön. Samalla ymmärrämme, että työn ulkopuolella meillä jokaisella on asioita, jotka ovat vielä tärkeämpiä – kuten perhe, luonto, ystävät, tiimihenki, liikunta, jakaminen, retket tai ihan vain rauhoittuminen. Mikä kenellekin. Siksi Terveystalo Kajaanissa olemme sitoutuneet perhemyönteisiin käytäntöihin. Tarjoamme mahdollisuuden esimerkiksi osittaiseen työaikaan, etätyöhön ja joustaviin ratkaisuihin arjen erityistilanteissa, kuten lapsen sairastuessa. Haluamme varmistaa, että jokainen voi yhdistää työn ja muun elämän sujuvasti – omalla tavallaan.

  • Yrjö ja Hanna -kodit, Onnela-koti Kajaani

    Onnela-koti tarjoaa asumista ikäihmisille, sijainti on keskeisellä paikalla Kajaanin joen varrella. Kajaanin keskustaan on vain puolen kilometrin matka. Meille on helppo tulla niin kävellen kuin pyörälläkin. Asukkaiden ja työntekijöiden iloksi ja mielenvirkistykseksi Onnela-kotiin on rakennettu aistihuone Kianto, jonne on tuotu pieni pala Kainuun korpea. Kiannossa voi rauhoittua kuuntelemaan linnunlaulua ja nuotion räiskettä työpäivän aikanakin. Käytössämme on myös oma kuntosali, jossa voi yhdessä asukkaiden kanssa viettää jumppatuokion. Meillä perhemyönteisyys näyttäytyy jokaisen työntekijän perhe-elämää kunnioittavina arvoina ja asenteina. Arvomme: eettisyys, kohtaaminen ja jatkuvuus. Tarjoamme perhemyönteisen työajan mm. mahdollisuuden tehdä kaksi-tai kolmivuorotyötä sekä tarvittaessa osa-aikaisuutta pienemmällä työajalla. Käytössämme on autonominen työvuorosuunnittelu, joka mahdollistaa työvuorojen itsesuunnittelun ja sopivuuden perhe-elämän kanssa. Toimintamme periaatteet tukevat perhemyönteisyyttä: Avoimuus ja luottamus; avoin ja keskusteleva työyhteisö.

Lähtölaukauksena kehittämiselle KAMK:n Työn ja perheen Kainuu -hanke

  • Hankkeen perustiedot

    • Hankkeen päätoteuttajana toimii Kajaanin ammattikorkeakoulu.
    • Toteutusaika: 1.4.2024-31.1.2026.
    • Rahoitus: Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (ESR+).

     

  • Hankkeen tavoitteet

    Työn ja perheen Kainuu -hankkeen tavoitteena on tukea kainuulaisia yrityksiä profiloitumaan perhemyönteisiksi työpaikoiksi, joissa työn ja perhearjen yhteensovittaminen on mahdollista. Näin vahvistetaan sekä perheellisten työntekijöiden hyvinvointia että Kainuun vetovoimaa ja osaajapitokykyä. Perhemyönteisessä työpaikassa perhekäsitys on laaja ja työ joustaa niin ruuhkavuosien kiireissä kuin työntekijän huolehtiessa omista ikääntyvistä vanhemmistaan.

  • Hankkeen osallistujat

    • Työn ja perheen Kainuu -hankkeessa ovat mukana ovat Kainuun kunnista Kajaani, Paltamo, Hyrynsalmi ja Suomussalmi.
    • Hankkeeseen on lähtenyt mukaan 23 kainuulaista yritystä, joissa työyhteisön perhemyönteisyyden kehittäminen koetaan tärkeänä.
    • Hanketta tukee 11 paikallista ja valtakunnallista perhejärjestöä hankekummeina. He tarjoavat hankkeessa mukana oleville yrityksille asiantuntemustaan perheiden monimuotoisuuden huomioimiseksi työelämässä ja tuovat näkyväksi erilaisia arjen tarpeita työyhteisöissä. Hankekummien kautta hankkeen toimenpiteet ja tulokset saavat laajempaa näkyvyyttä myös valtakunnallisesti.
  • Hankkeen toimenpiteet

    Työyhteisöjen perhemyönteisten käytäntöjen kehittäminen

    • Perhemyönteinen työpaikka -kyselyn toteuttaminen hankkeeseen osallistuvissa yrityksissä. Kyselyiden tulosten perusteella sanoitetaan ja kehitetään yritysten perhemyönteisiä käytäntöjä.
    • Jokaisella hankepaikkakunnalla järjestetään ideointityöpaja perhemyönteisten käytäntöjen ideoimiseksi.
    • Kehitetään digitaalinen palvelutarjotin, johon kootaan perhemyönteisiä käytäntöjä ja testattuja toimintamalleja yritysten hyödynnettäväksi.

    Kunnallisten tulomuuttopalveluiden kehittäminen

    • Kartoitetaan ja analysoidaan kunnallisten tulomuuttopalveluiden nykytila.
    • Selvitetään perheellisten opiskelijoiden syitä ja tarpeita Kainuuseen jäämiseksi opintojen jälkeen.
    • Laaditaan selvitysten pohjalta kehittämissuunnitelmat kunnallisille palveluille.

    Perhementorointitoiminnan käynnistäminen

    • Rakennetaan ja jalkautetaan perhementorointitoimintaa yrityksiin. Toiminta tukee uusien työntekijöiden ja heidän perheidensä asettautumista alueelle.

    Viestintä ja vaikuttaminen

    • Hankkeen tuloksista viestitään laajasti ja monikanavaisesti.
    • Yrityksille tuotetaan viestintämateriaalia, jonka avulla ne voivat profiloitua perhemyönteisiksi työpaikoiksi.
    • Kainuuta nostetaan esille houkuttelevana alueena työn ja perheen yhdistämiseen.
  • Lisätietoja

    Projektipäällikkö Elina Kiviaho
    Kajaanin ammattikorkeakoulu
    elina.kiviaho(at)kamk.fi
    040 182 3308

    Hankkeen löydät myös EURA2021-hanketietopalveusta