Kirjallisuuskohteita Sotkamossa

”Vanha luomistaru kertoo, että seitsemäntenä päivänä, vähän ennen saunaan menoaan, Luoja oli niin hyvällä tuulella, että sanoi: taidanpa tässä vielä luoda Sotkamon. Ja niinhän se loi ja onnistui aivan erinomaisesti”. Näin kirjoitti sotkamolainen kirjailija Veikko Huovinen, ja hyvinhän tuo kirjoittikin. Sotkamosta ja sen metsistä syvimmät ajatuksensa ammentaneen Huovisen tuotanto on vielä tänäkin päivänä mainio viitoittaja Sotkamon syvimpään olemukseen. Tule ja seuraa tätä viitoitusta!

Huovisen hauta, Rauhantie 11

Veikko Huovinen kuoli lokakuussa 2009 ja hänet haudattiin Sotkamon hautausmaalle. Kirjailijan haudalla on pyöreä muistokivi muistuttamassa hänen jättämästään kulttuuriperinnöstä sanoin: ”Minä lähdin, ja muuttolinnut lähtivät, mutta minun maisemani jää”.

Entinen palovartijan maja Vuokatinvaaralla

Vuokatinvaaralla sijaitseva historiallinen rakennus on toiminut muun muassa palovartijan majana ja kaukotähystyspaikkana. Vuonna 1948, opiskellessaan metsänhoitajaksi, Veikko Huovinenkin oli tuvassa kesätöissä palovartijana. Nykyisin majassa toimii hillomunkeistaan ja kuumasta kaakaostaan tunnettu kahvila Ripa’s Kuppila, joka on avoinna helmi-maaliskuussa. Kuppilasta löytyy edelleen vanhoja vieraskirjoja 1930 -luvulta asti.

Kipaise kohteissa!

Oheiseen karttaan on merkitty yllä esitellyt Sotkamon kohteet. Napauttamalla karttamerkkiä näet kunkin paikan tarkemmat tiedot.