| Erillisliite 3 | ||
| Erillisliite 4 |
Maakuntahallitus I |
§ 264 |
09.11.2009 |
Kainuun 1. vaihemaakuntakaavan valmistelu
827/81/812/2009
968/81/812/2009
MH § 264
Kainuun maakuntahallitus on tehnyt Kainuun 1. vaihemaakuntakaavan laatimispäätöksen 23.4.2007. Kaavan vireille tulosta on ilmoitettu kuulutuksella 5.11.2007. Vaihemaakuntakaavan lähtökohtia ja tavoitteita on käsitelty maakuntahallituksessa 4.5.2009. Maakuntahallitus on käsitellyt Kainuun 1. vaihemaakuntakaavan Lähtökohdat ja tavoitteet -raportin 9.11.2009.
Sito Oy on laatinut raportin Kainuun 1 vaihemaakuntakaavan valmisteluvaiheen eri vaihtoehtojen vaikutusten arvioinnista. Raportissa on tarkasteltu puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalueiden maankäyttötarpeiden ratkaisemiseen liittyviä vaihtoehtoja (VE0, VE1, VE2) ja niiden vaikutuksia.
VE0. Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueen sekä Kassunkurun harjoitusalueen toiminta ja toiminnan laajuus säilyvät nykyisellään. Alueet eivät laajene. Mahdolliset laajentumistarpeet kohdistuvat puolustusvoimien muille ampuma- ja harjoitusalueille Kainuun ulkopuolella.
VE1. Vuosangan ampuma- ja harjoitusalue laajenee nykyisestä.
VE2. Vuosangan alueen ampuma- ja harjoitustoiminta lakkaa ja ko. toiminnot keskitetään Kainuun Prikaatin varuskunta-alueelle ja siihen kuuluville laajennusalueille.
Kainuun alueella sijaitsevia tai Kainuuseen rajoittuvia mahdollisia muita vaihtoehtoisia puolustusvoimien ampuma- ja harjoitustoimintaan soveltuvia alueita koskien on saatu 3.11.2009 lausunto Pohjois-Suomen Sotilasläänin Esikunnalta.
Sito Oy:n laatima raportti ja Pohjois-Suomen Sotilasläänin Esikunnan lausunto esitellään kokouksessa.
Erillisliitteinä lähetetään maakuntahallituksen jäsenille tutustumista varten Sito Oy:n laatima raportti ja Pohjois-Suomen Sotilasläänin Esikunnan lausunto.
Erillisliitteet nro: 3-4
Lisätietoja antaa tarvittaessa suunnittelujohtaja Hannu Heikkinen, puh.08 6155 4220, 044 710 0864 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuu.fi.
Maakuntajohtajan ehdotus:
Maakuntahallitus päättää, että vaihemaakuntakaavaluonnoksen laatiminen käynnistetään vaihtoehdon VE1 pohjalta eli nykyisen Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueen laajentumisvaihtoehdolla.
Maakuntahallitus:
Hannu Heikkinen esitteli asiaa.
Maakuntajohtajan muutettu ehdotus:
Maakuntahallitus päättää, että vaihemaakuntakaavaluonnoksen laatiminen käynnistetään vaihtoehdon VE1 pohjalta eli nykyisen Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueen laajentumisvaihtoehdolla.
Maakuntahallitus päättää esittää asian maakuntavaltuustolle tiedoksi.
Maakuntahallitus:
Maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan muutetun ehdotuksen.
________