Lehtikangas on Kajaanin taajama-alueella sijaitseva kaupunginosa joka sijaitsee keskustan ja radan eteläpuolella. Alue on kasvanut etelään päin voimakkaasti sotien jälkeen. Tästä syystä paikalliset käyttävät alkuperäisestä alueesta nimeä Vanha Lehtikangas.
Alueellisen väestömääränsä mukaan Lehtikagas on kaupungin suurin. Alueen asukasluku oli vuonna 2004 noin 11 500 henkilöä, kun lasketaan mukaan myös vanhan Lehtikankaan alueet eli Petäisenniska, Variskangas, Palokangas, Laajankangas ja Hoikankangas.

Lehtikankaalta löytyvät kaikki palvelut. Siellä sijaitsee useita peruskouluja, päiväkoteja, kauppoja, terveysasema ja apteekki sekä posti. Lisäksi alueelta löytyy mm. Kainuun Prikaati sekä Petäisenniskassa sijaitsevat useat kymmenet yritykset.
Alueen rakennuskanta on osittain vanhaa ja Lehtikankaalla uusi ja vanha sekoittuvat yhteen joten kerrostalojen välissä saattaa olla vanhoja puutaloja. Lehtikangas on miellyttävä paikka asua ja alueen tontit ja talot ovat hyvin kysyttyjä.
Lehtikankaan Asukasyhdistyksen toiminta-ajatuksena on alueen asukkaiden viihtyvyyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisääminen.
Tule mukaan asukasyhdistystoimintaan!